News

Iran ja Israel ovat jatkaneet iskuja torstaiaamuna. Uutistoimisto AFP:n journalistit alkoivat kuulla voimakkaita räjähdyksiä ...
Business Finland on myöntänyt suomalaiselle avaruus- ja puolustusteknologiayhtiölle ICEYElle runsaan 41 miljoonan euron ...
Poliisi puuttuu jatkossa aiempaa herkemmin ylinopeuksiin liikenteessä. Poliisin mukaan taustalla on liikenneturvallisuuden ...
Henkirikos tapahtui maaliskuussa Jokijärven kylätalolla, jossa oli alkamassa jako- ja kalastuskunnan kokous. 85-vuotias mies ...
Laukaan Alanen-järvelle viranomaisten asettama järviveden käyttörajoitus on purettu, Puolustuskiinteistöt kertoo ...
Yhdysvaltalaisen teräsyhtiön US Steelin kauppa japanilaiselle Nippon Steelille eteni keskiviikkona vihdoin maaliin.
Puolustusministeriössä on vireillä kaksi uutta lupahakemusta ulkomaalaistaustaisten yritysten datakeskuskaupoista, ilmenee ...
Lentoyhtiö Finnair on perunut tänään kaikkiaan 128 lentoa Ilmailualan Unioni IAU:n työtaistelun takia. Finnairin mukaan perumiset vaikuttavat yli 8 000 asiakkaan matkustussuunnitelmiin. Perutuille ...
Kelan uudessa datasovelluksessa voi tarkastella ADHD- ja psyykenlääkkeiden käyttöä eri ikäryhmissä ja alueilla, kertoo Kela.
Lähes 250 ihmistä kertoi, miltä tuntuu venyä auttamaan vanhoja läheisiään oman elämänsä kustannuksella. Huoli on usein suuri.
Kolme autoa tuhoutui täysin tulipalossa Jyväskylässä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Keski-Suomen pelastuslaitoksen ...
Meksikoa Tyyneltämereltä lähestyvä Erick-hurrikaani on voimistunut kategorian kolme hirmumyrskyksi viisiportaisella ...