News
Heinäkuun viimeisenä päivänä Jyväskylässä järjestettävässä sijoitustapahtumassa kilpailevat startupit on valittu. Jyväskylä ...
− Soittajat ovat tarjonneet uhreille rikosten estämiseksi turvatilejä, jotka ovat tietenkin todellisuudessa kuuluneet ...
Pohjanmaan poliisi päättää Etelä-Pohjanmaan Vimpelissä maanantaina tapahtuneen liikuntahallin tulipalon rikostutkinnan.
30. kesäkuuta alkavalla viikolla tavanomaista viileämpää olisi pääosin enää maan etelä- ja itäosassa. 7. heinäkuuta alkavalla ...
Eduskunta on hyväksynyt pitkään valmistellun saamelaiskäräjälain muutoksen. Muutos hyväksyttiin äänin 150–27. Poissa oli 22 ...
Iran ja Israel ovat jatkaneet iskuja torstaiaamuna. Uutistoimisto AFP:n journalistit alkoivat kuulla voimakkaita räjähdyksiä ...
Business Finland on myöntänyt suomalaiselle avaruus- ja puolustusteknologiayhtiölle ICEYElle runsaan 41 miljoonan euron ...
Poliisi puuttuu jatkossa aiempaa herkemmin ylinopeuksiin liikenteessä. Poliisin mukaan taustalla on liikenneturvallisuuden ...
Henkirikos tapahtui maaliskuussa Jokijärven kylätalolla, jossa oli alkamassa jako- ja kalastuskunnan kokous. 85-vuotias mies ...
Laukaan Alanen-järvelle viranomaisten asettama järviveden käyttörajoitus on purettu, Puolustuskiinteistöt kertoo ...
Yhdysvaltalaisen teräsyhtiön US Steelin kauppa japanilaiselle Nippon Steelille eteni keskiviikkona vihdoin maaliin.
Puolustusministeriössä on vireillä kaksi uutta lupahakemusta ulkomaalaistaustaisten yritysten datakeskuskaupoista, ilmenee ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results