News
Iran ja Israel ovat jatkaneet iskuja torstaiaamuna. Uutistoimisto AFP:n journalistit alkoivat kuulla voimakkaita räjähdyksiä ...
Business Finland on myöntänyt suomalaiselle avaruus- ja puolustusteknologiayhtiölle ICEYElle runsaan 41 miljoonan euron ...
Poliisi puuttuu jatkossa aiempaa herkemmin ylinopeuksiin liikenteessä. Poliisin mukaan taustalla on liikenneturvallisuuden ...
Henkirikos tapahtui maaliskuussa Jokijärven kylätalolla, jossa oli alkamassa jako- ja kalastuskunnan kokous. 85-vuotias mies ...
Laukaan Alanen-järvelle viranomaisten asettama järviveden käyttörajoitus on purettu, Puolustuskiinteistöt kertoo ...
Puolustusministeriössä on vireillä kaksi uutta lupahakemusta ulkomaalaistaustaisten yritysten datakeskuskaupoista, ilmenee ...
Yhdysvaltalaisen teräsyhtiön US Steelin kauppa japanilaiselle Nippon Steelille eteni keskiviikkona vihdoin maaliin.
Lähes 250 ihmistä kertoi, miltä tuntuu venyä auttamaan vanhoja läheisiään oman elämänsä kustannuksella. Huoli on usein suuri.
Kolme autoa tuhoutui täysin tulipalossa Jyväskylässä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Keski-Suomen pelastuslaitoksen ...
Kelan uudessa datasovelluksessa voi tarkastella ADHD- ja psyykenlääkkeiden käyttöä eri ikäryhmissä ja alueilla, kertoo Kela.
Meksikoa Tyyneltämereltä lähestyvä Erick-hurrikaani on voimistunut kategorian kolme hirmumyrskyksi viisiportaisella ...
Viime vuosina on Jyväskylän kaupungin hallinnossa valmisteltu suunnitelmia nyt hajallaan olevien kulttuuripalvelujen ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results